Heinäkuun aukioloajat Hautaustoimisto Ikäheimolla

Hautaustoimisto Ikäheimon aukioloajat heinäkuussa 2022.

Aukioloajoissamme on poikkeuksia heinäkuun ajan. Välillä 1.7.–31.7. olemme avoinna seuraavasti: Ma-Pe klo 10–16 Muina aikoina tarvittaessa ajanvarauksella Palaamme normaaleihin aukioloaikoihin jälleen elokuun alussa.

Ruumisarkun valinnassa paljon vaihtoehtoja

Hautaustoimisto Ikäheimon laaja ruumisarkkuvalikoima.

Hautajaistilaisuudessa arkku on keskeisellä paikalla ja tapahtuman keskiössä. Se kuljettaa vainajan viimeiselle matkalleen. Siksi omaisille onkin usein tärkeää valita sellainen arkku, joka kuvastaa vainajan muistoa. Materiaali, muoto ja koristeet vaikuttavat arkun ulkonäköön Arkkujen ulkonäköön vaikuttaa kenties eniten sen materiaali. Arkkuun käytetty puulaji voi jo itsessään olla tietyn värinen, esimerkiksi tamminen lauta on hieman tummampaa ja […]

Yksilöity hautakivi voi olla edesmenneen muiston näköinen

Yksilöity hautakivi kertoo edesmenneen tarinaa.

Hautakivi on pysyvä merkki edesmenneen muistolle. Vähimmillään siihen on kirjattu ihmisen elämän pituus, mutta hautakivi on myös paljon enemmän – sen luokse tullaan perinteisesti hiljentymään ja muistelemaan edesmennyttä. Tänä päivänä hautakiven voi muokata hyvin pitkälle omien toiveiden mukaan. Tämä tarkoittaa, että hautakivestä voi yksityiskohtien avulla rakentaa juuri sellaisen, että se omalta osaltaan kertoo tarinaa edesmenneen […]

Mitä asiakirjoja tarvitaan menehtyneen virka-asioiden hoitamiseen ja hautajaisjärjestelyihin?

Mitä asiakirjoja tarvitaan menehtyneen virka-asioiden hoitamiseen ja hautajaisjärjestelyihin?

Läheisensä menettäminen on vaikea hetki. Surun keskellä voi olla hankalaa ryhtyä hoitamaan tarvittavia virka-asioita ja hautajaisjärjestelyjä, ja esimerkiksi hankittavien asiakirjojen määrä voi helposti yllättää. Olemme koonneet tähän kirjoitukseen tarkempia ohjeita ja kuvauksia virkatodistuksesta, kuolintodistuksesta sekä hautausluvasta. Virkatodistus Virkatodistuksella tarkoitetaan asiakirjaa, jossa on listattu tarkasti menehtyneen henkilötiedot. Sukuselvitysmuotoisessa virkatodistuksessa ilmeneviin tietoihin kuuluvat muun muassa tarkat nimitiedot, […]

Joulun aukioloajat

Joulun aukioloajat 2021

Toimistomme on suljettu 24.–26.12.2021. Joulunaikaan palvelemme kuitenkin ajanvarauksella ja meidät tavoittaa päivystysnumerosta 08-3113354. Rauhaisaa joulunaikaa kaikille!

Kynttilät haudalle -palvelumme auttaa, jos olet itse estynyt

Kynttilän vieminen haudalle on monille tärkeä perinne, etenkin pyhäinpäivänä ja joulun aikaan. Kynttilöiden tuiketta näkee kuitenkin hautausmailla muulloinkin iltojen pimetessä. Aina kynttilän vieminen haudalle ei ole mahdollista omatoimisesti, vaikkapa liikkumisrajoitteen vuoksi. Hauta myös saattaa sijaita toisella paikkakunnalla. Tällaisissa tilanteissa me voimme toimittaa kynttilän tahtomallesi haudalle Oulun hautausmaalla tai Oulujoen hautausmaalla. Palvelumme voi tilata kertaluontoisena tai […]